Miten oppilaita osallistetaan ja koulupoissaoloja vähennetään?

Lasten hyvinvoinnin tukeminen on varhaiskasvatuksen, koulun sekä monien järjestöjen ja kentän toimijoiden ykköstavoitteita. Silti tiedämme enemmän riskeistä ja synkistä ennusteista kuin kielteisen kehän katkaisevista toimista – yhteisön vahvistamisesta ja vahvuuksia esiin nostavasta toiminnasta. Tule syyskuun Ruusupuisto tutkii ja keskustelee -tilaisuuteen kuulolle ja keskustelemaan teemasta.

Aika: tiistai 10.9.2019, klo 13—14
Paikka: Ruusupuisto-rakennuksen aula (Alvar Aallon katu 9, Jyväskylä)

Ovatko tutkijoiden ja kasvatuksen ammattilaisten tieto ja ponnistelut yhdistettävissä? Millaiset toimintamallit ovat tehokkaita ja miksi? Miten rakennetaan eheitä oppimispolkuja, osallistetaan oppilaita ja vanhempia, vähennetään koulupoissaoloja sekä kuullaan lapsen ääntä? Miten vanhemmat saadaan mukaan?

Alustukset

  1. Tutkimustiedon yhdistäminen koulun toimijoiden arkeen – tiedämmekö mikä toimii? – Tuija Aro, yliopistonlehtori, psykologian laitos ja Miia Sainio, post doc –tutkija, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan KeHO-hanke
  2. Lapset ja perheet osaamiskeskittymä kutsuu toimintaan – yliopistotutkija Eija Sevon, yliopistotutkija, kasvatustieteiden laitos
  3. Koulut haasteiden tunnistajana ja hyvinvoinnin tukijana – Anne Heino, oppimisen asiantuntija ja Minna Kuutti, palveluesimies, Jyväskylän kaupungin Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen palveluohjaus- ja kehittämisyksikkö

Kommenttipuheenvuoro Hanna Hämäläinen, Keski-Suomen LaPe-hankkeen muutosagentti

Puheenjohtajana toimii perhetutkimuksen professori Kimmo Jokinen kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnasta.

Tilaisuus on seurattavissa myös verkossa suorana lähetyksenä sekä myöhemmin tallenteena: https://moniviestin.jyu.fi/ohjelmat/erillis/ktl/tutkii-ja-keskustelee/ruusupuisto-tutkii-ja-keskustelee-10-9.2019

Ruusupuisto tutkii ja keskustelee -tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto-rakennuksessa toimivat avoin yliopisto, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta sekä Koulutuksen tutkimuslaitos. Syyskuun tilaisuuden järjestää Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta (KPTK).  

 

Lisätietoja

Anna-Maija Poikkeus
Dekaani
Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta
anna-maija.poikkeus@jyu.fi
puh. 040 805 3363