Aika: 14.—15.11.2019
Paikka: Ruusupuisto (Alvar Aallon katu 9), Liikuntatieteellinen tiedekunta (Keskussairaalantie 4), yliopiston päärakennuksen aula ja juhlasali (Seminaarinkatu 15), Agora (Mattilanniemi 2)

Minkälaisia haasteita korkeakouluopiskelijat tuntevat opintojensa aikana?

Tässä ainutlaatuisessa 11 korkeakoulun yhteishankkeen päätössymposiumissa esitellään käytännön esimerkein asiantuntijoiden ohjauksessa eri menetelmiä ja uusimpia tutkimustuloksia kuinka tukea opiskelijoiden opintopolkua aina preorientaatiosta työelämään siirtymiseen asti.

OHO! – Opiskelukyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen korkeakouluissa –hanke järjestää 14.-15.11.2019 Jyväskylän yliopistolla kaksipäiväisen maksuttoman symposiumin, joka on tarkoitettu niin korkeakoulujen kuin toisen asteen opetus- ja ohjaushenkilökunnalle, opiskelijoille, tutkijoille kuin kaikille opiskelijoiden hyvinvoinnista kiinnostuneille.

Symposiumissa esitellään uusia tutkimustuloksia niin opiskelijoiden motivaatio-, hyvinvointi- kuin opiskelutaidoista ja annetaan käytännön vinkkejä vertaistuutorointikoulutukseen, hyviin käytäntöihin ja osallistuvaan pedagogiikkaan sekä julkistetaan saavutettavuuskriteeristö kaikkien korkeakoulujen käyttöön. Symposiumissa on lisäksi keynote-esiintyjiä, mahdollisuus tutustua eri järjestöihin tai kokea miltä tuntuu pimeä kahvila ”Pimé Café”.

 

SYMPOSIUMIN ALUSTAVA AIKATAULU

Torstai 14.11

10.00-16.00, Kahvitarjoilut, omakustanteinen lounas

Asiantuntijaluennot ja osallistavat työpajat, European Student Unionin tasa-arvoasiantuntija Helene Mariaud.

Ruusupuisto (Alvar Aallon katu 9) ja Liikuntatieteellinen tiedekunta (Keskussairaalantie 4)

 

18.00-20.00, Iltatilaisuus

Elokuvaesitys elävän musiikin säestyksellä. Lue lisää elokuvasta täältä!

Yliopiston päärakennuksen aula ja juhlasali (Seminaarinkatu 15)

 

Perjantai 15.11 

9.00-15.30, Kahvitarjoilut, omakustanteinen lounas

Asiantuntijaluennot, työpajat, eri järjestöjen näyttelyt, keynote-esiintyjät, Pimé Café

Keynote-esiintyjinä filosofi Frank Martela ja aivotutkija Minna Huotilainen
Agora (Mattilanniemi 2)

 

Ilmoittautuminen symposiumiin 30.10.2019 mennessä täällä

Lämpimästi tervetuloa!

 

 

OHO!-HANKE

OHO! eli ”Opiskelukyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen korkeakouluissa” on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama 11 korkeakoulun yhteinen kehittämishanke vuosille 2017–2019. OHO!:n lähtökohtana on luoda optimaalisia edellytyksiä opiskelulle ja pitää huolta opiskelijasta.

Opiskelijoiden kokema yksinäisyys, opiskeluverkostojen ulkopuolelle jääminen, ja akateemisten opiskelutaitojen puutteet ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat haitallisesti opinnoissa etenemiseen. Suurin osa opiskelijoista voi hyvin, mutta mielialaoireita, stressiä, yksinäisyyden kokemusta ja oppimisvaikeuksia esiintyy yleisesti (Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012; Opiskelijabarometri 2012). Opintojen viivästymisen lisäksi ongelmat heijastuvat helposti myös työnhakuun ja työllistyvyyteen.

OHO!-hankkeen toteuttamisen ja koko kehittämiskokonaisuuden tarpeen tunnistamisen taustalla on ollut tutkimukseen perustuva tieto niistä ongelmista, joita monilla suomalaisilla korkeakouluopiskelijoilla on kiinnittyä korkeakouluun ja opiskelijayhteisöön. OHO!-hankkeessa on etsitty tutkimusperustaisesti ratkaisuja, joiden avulla opiskelijoiden kiinnittymistä ja opiskelijahyvinvointia voidaan tukea laadukkaalla ohjauksella sekä pedagogista osaamista ja muulla korkeakouluhenkilöstön osaamista lisäävillä toimilla. OHO!-hanke perustuu mukana olevien korkeakoulujen pitkään ja laajaan työhön opiskeluolosuhteiden kehittämisen parissa.

Jotta kukaan ei jäisi yksin!

https://ohosymposium.webnode.com/

https://ohohanke.fi/

#OHOSymposium, #JyväskyläOpiskeluhyvinvointia  #JYUnique

 

Yhteystiedot:

Ulla Klemola: Hankevastaava ja opetuksen kehittämispäällikkö
ulla.klemola(at)jyu.fi, 0408053340

Tapio Anttonen: Suunnittelija
tapio.anttonen(at)jyu.fi, 0400248078

Heini Ikäheimo: Hankekoordinaattori,
heini.e.ikaheimo(at)jyu.fi, 040 1829519

 

Lisätietoja:

Heini Ikäheimo, hankekoordinaattori
Koulutuspalvelut
heini.e.ikaheimo@jyu.fi
0401829519