Hae mukaan hyvinvointivalmennukseen, jonka tavoitteena on kehittää itsensä johtamisen taitoja ja yrittäjän henkilökohtaista hyvinvointia.

Valmennusohjelma koostuu kuudesta inspiroivasta ja vuorovaikutteisesta valmennuspäivästä sekä välitehtävistä. Jokaiseen valmennuskertaan sisältyy asiantuntija-alustuksen ohessa ohjattua ja tavoitteellista työskentelyä osallistujien kesken. Valmennuksen jälkeen osallistujalla on mahdollisuus osallistua benchmarking-matkalle, hyvinvoinnin johtamisen saralla edistyksellisiin yrityksiin.

Oma hyvinvointi on tärkein pääoma, johon sijoittaa. Kun yrittäjä jaksaa ja voi hyvin, hän on energisempi, tuottavampi ja luovempi. Ensi pitää kuitenkin tulla tietoiseksi omista ajatuksistaan, tunteistaan ja toiminnastaan, sitten voi lähteä tekemään muutosta. Tämä valmennus on kehon ja mielen valmennus, joka perustuu tutkittuun tietoon ja hyödyntää osallistujien ja valmentajien kokemuksia.

Valmennuksessa pyritään löytämään missä vaiheessa osallistuja on omalla muutosmatkallaan, tämä helpottaa matkan tekemistä ja omien työkalujen käyttöön ottamista.

Valmennusalustana toimii Trainero ja tämän lisäksi osallistuja saa käyttöönsä Lewell:in kehittämän verkkokuntosalin (kotitreenit, taukojumppa, hengitysharjoitukset). Valmennuksen kuuluu myös Kehon kuntoindeksi -mittaus (Taustatietolomake, kehonkoostumusmittaus inbody 720, hapenottokyky, puristusvoima, vyötärönympärys- mittaus).

Hae mukaan täällä!

 

Sisältö ja valmennuksen ajankohta

Valmennus on kestoltaan 6 kuukautta.

Ensimmäinen valmennustapaaminen 21.9.2021 klo 12-16
Missä menet tällä hetkellä oman hyvinvointisi kanssa? Mitä on yrittäjän kokonaisvaltainen hyvinvointi? Miten pysyvä muutos tehdään ja juurrutetaan omaan arkeen? Kirkasta omat arvosi ja luo suunnitelma hyvinvointisi vaalimiseen.

Toinen valmennustapaaminen 26.10.2021 klo 12-16
Kirkasta oma ydintoimintasi, mikä on tärkeää, mistä kannattaa luopua ja miten järkeistää ajankäyttöäsi. Paremmalla suunnittelulla ja ajankäytöllä parannat tuottavuutta ja lisäät vapaa-aikaa.

Kolmas valmennustapaaminen 16.11.2021 klo 12-16
Juurruta sinulle sopivat tavat liikuttaa ja ravita kehoasi omassa arjessasi.

Neljäs valmennustapaaminen 25.1.2021 klo 12-16
Yrittäjän palautuminen, stressinhallinta ja uni.

Viides valmennustapaaminen 22.2.2022 klo 12-16
Yrittäjän mielen hyvinvoinnin tukeminen.

Kuudes valmennustapaaminen 23.3.2022 klo 12-16
Yrittäjän hyvinvointikartta. Suunnitelma omaan hyvinvointiin: palautuminen, lomat, työntekemisen kulttuuri, tauot ja lukujärjestys työntekemiseen.

Kenelle valmennus on suunnattu?
Valmennus on suunnattu henkilöille, jotka haluavat kehittää omaa henkilökohtaista ja kokonaisvaltaista hyvinvointiaan ja kokevat, että siinä on aidosti kehitettävää. Osallistujat haluavat sitoutua omaan muutosprosessiin ja panostaa siihen.

Miten osallistujat valitaan mukaan?
Jos valmennukseen on alle 20 ilmoittautunutta, kaikki pääsevät osallistumaan mukaan. Jos ilmoittautuneita  on yli 20, valitsemme osallistujat henkilökohtaisen tavoitteen sekä sitoutumisen mukaan, jolloin velvoitamme osallistujia osallistumaan kaikkiin valmennustapaamisiin. Valmennukseen osallistuvalta henkilöltä kerätään ensimmäisellä valmennustapaamisella osallistumistiedot: Nimi, yrityksen nimi, henkilötunnus, yrityksen y-tunnus ja yrityksen koko. Tiedot kerätään rahoittajalle (ESR) raportoimista varten.

Kuka valmennuksen toteuttaa?
Valmennuksen toteuttaa Lewell oy (www.lewell.fi). Valmentajina toimivat Kaisa WallinheimoHenna RuusumaaSaija MäättäNiina Lappalainen ja Meri-Sisko Mäkinen. Kaisa Wallinheimo toimii päävalmentajana ja on jokaisessa valmennustapaamisessa mukana.

Miten valmennus toteutetaan?
Valmennus toteutetaan lähitoteutuksena Lewell:in upeissa tiloissa, Jyväskylässä. Jos koronarajoituksien takia valmennusryhmä ei pysty kokoontumaan, järjestetään valmennusryhmä Teamsissa sovittuna ajankohtana.

Lisätietoja hyvinvointivalmennuksesta: Keski-Suomen Yrittäjien hyvinvointiasiantuntija Virve Lähdesmäki p. 0400-271919,  virve.lahdesmaki@yrittajat.fi .

 

 

Ilmoittautumalla tapahtumaan, hyväksyt osallistumistietojesi raportoimisen Hyvinvointikartta-hankkeen rahoittajalle (ESR).

Hyvinvointikartta-hankkeen tavoitteena on vahvistaa Keski-Suomen mikro- ja pk-yritysten hyvinvointia, hyvinvoinnin osaamista ja johtamista. Hyvinvointikartta-hankkeessa kehitetään hyvinvointia, tutkimustuloksiin perustuviin ja yrittäjän arkeen sopivia hyvinvointia tukevia- ja edistäviä toimintamalleja. Tämän lisäksi tavoitteena on innostaa ja valmentaa yrittäjiä huomioimaan hyvinvointi arjen tekoina ja ottamaan oppia yrittäjäkollegojen hyvistä käytännöistä.

Hyvinvointikartta-hanketta toteuttavat Gradia, Jamk ja Keski-Suomen Yrittäjät. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille keskisuomalaisille mikro- ja pk-yrityksille, niiden yrittäjille että henkilöstölle. Osallistuaksesi sinun ei tarvitse olla jäsenemme.

Lisätietoja Hyvinvointikartta-hankkeesta.